sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Raskaan kaluston maalausta jälleen


Nyt torstaina ja perjantaina huoltomaalattiin Rikun kanssa volvosta molemmat kyljet, sama homma minkä tein tuossa pari viikkoa sitten Kallen autoon. Näissä ensimmäisissä kuvissa näkyy alkuperäinen kunto ennen maalausta.




Pohjatöitä tehdessä huomasi kuinka kosteus oli päässyt melkein koko alareunaan, ja maali lähti ihan lastuina.


Ruosteenpoistoa...


Pohjatöitä.


Suojattu ja maalausvalmis osa.


Sitten päästiin ruiskuttamaan epoksipohjaa. Ensin kertaalleen vauriokohdat ja sitten vielä kunnon kerros koko hoidon päälle. Seuraavana päivänä pinta vielä hiottiin hennosti, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hyvä.


Seuraavana päivänä ruiskutettiin myös pintaväri. Sen kanssa oli pientä hässäkkää, kun aluksi piti olla vesiväri, mutta sitä oltiin tehty liian vähän, joten ei edes lähdetty koittamaan sillä onneamme. Riku kävi sitten hakemassa kaupasta maalia, ja sielläkin oli tullut joku erehdys, kun meitsi luuli vetävänsä suorakiiltoväriä, mutta ruiskussa olikin jokin liuotinpohjainen massaväri...

Tätä en heti huomannut, vaan lähdin ruiskuttamaan märäksi oikein reilusti kiiltoa hakien. Valumahan sieltä tuli ja maalin kuivaessa viimeistään todettiin sen olevan ihan vain massaväriä...


Muutakin ongelmaa oli. Tässä oli käynyt ilmeisesti niin että lattiaa kastellessa pintaan oli mennyt pari pisaraa, jotka sitten eivät rasvanpesussa olleet osuneet liinaan.


Saatiin virheet korjattua ja laitoimme spray pohjamaalia vaurio kohtaan


Sitten väri.


Ja valmis kahteen kertaan lakattu työ. Teippien mustaan osaan tuli pientä valumaa, mikä on onneksi jälkikäteen korjattavissa, eikä sitä juurikaan erota, jos ei läheltä katso. Teippien reuna onkin paha paikka, kun maalikerroksista tulee siihen kynnys, mikä lakatessa lähtee helposti valumaan... Täytyy kysyä tähän myöhemmin opettajilta vinkkejä.





Osa kuvista (c) Kalle Saarinen & Riku Hieto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti