keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Scanian peilien maalaus



Viime viikonloppuna olin kuljetusliike Jarmo Hieto Oy:lla maalaamassa Scanian peilejä. 

Yllä olevassa kuvassa "potilas". Peilit jo irroitettu maalaamista varten. 



Tästä lähdettiin. Vanha kulunut "kromi pinnoite" poistettiin vesihiomalla muistaakseni 600-800 paperilla + punaisella karhunkielellä.


Kun pinnoite saatiin pois käsiteltiin peilit rasvan/silikonin poisto aineella. Sitten päästiinkin jo maalaushommiin. Peileihin tuli spies heckerin muovitartunta aine. 


Mukavaa päästä harjoittelemaan maalaamista tällaisissä halliolosuhteissakin. Yhden uuden hyvän niksin opin myös; nimittäin sen että lattia kannattaa kastella ennen maalaamista, koska vesi sitoo pölyn, eikä se näin ollen pääse pöllyämään.


Ruiskuna toimi 30 vuotta vanha SATAjet 90! Hyvin toimi, on nuo kyllä laatupelejä. Paikasta löytyy vieläkin vanhempi ruisku, sekin täytyy jossain vaiheessa testata. 



Sävynä peileissä Scania arctic silver.



Lakkana toimi besan lakka jota ajoin kaksi kierrosta.


Valmiit ja paikalleen asennetut peilit. Nämä kuvat valmiista työstä (c) Kalle Saarinen.






Peilit taas paikoillaan.

Tulen jatkossakin fiksaamaan tätä ja luultavasti myöhemmin muitakin autoja. Hieno mahdollisuus päästä harrastamaan raskaan kaluston maalaamista! Kiitos vielä Jarille joka paikan minulle hankki ja firmalle joka heti ystävällisesti otti minut mukaan hommiin. :)

1 kommentti: