lauantai 17. syyskuuta 2016

Kainuun Kolarikorjaamolla: Neljäs päivä


Mazdan maalaus

Eilen suurin osa ajasta meni mazdan maalaukseen. Työkaveri oli laittanut siihen jo aikaisemmin hiontavärin ja hionut sen. 



Puhallettiin auto paineilmalla, otettiin vedellä ja rätillä suuremmat pölyt pois, ajettiin auto kammioon ja alettiin suojaamaan sekä tekemään rasvanpoistoa. Lopuksi käytiin kevyesti läpi tahmeliinalla ja sitten pääsin tekemään väriä ja maalaamaan. Vesiväriä jouduttiinkin yhdestä kohtaa vähän korjailemaan, kun siitä kohtaa tuli esiin pohjamaalin rajaa ja pari naarmua. Saatiin kuitenkin helposti korjattua, kun työkaverikin tuli auttamaan. Tämä oli aika samanlainen maalaus, kuin edellisessä mersussa, nimittäin molemmat takapilarit häivytettiin samalla tavalla, nyt vain erona se että kukaan ei ollut katsomassa perään, vaan tein alusta loppuun itse. 


Yllättävän hyvät niistä häivytyksistä tuli, vaikka en ole sellaisia paljoa tehnyt. Häivytysohenteesta tosin lensi taas sitä pisaraa, täytyy varmaan harjoitella enemmän noiden spray purkkien kanssa toimimista, kun ne aina meinaa kiukutella meitsille. 



Auto uuniin ja hetken päästä päästiinkin sitten jo auton jäähdyttyä kiillottamaan häivytys alueita, poistamaan pisarankohtia ja oli siellä yksi loiva pieni valumakin jossain mikä korjattiin. Aika onnistunut ajoitus kyllä, kun asiakas tuli pihaan kun viimeistä kohtaa vetelin kiillotuskoneella. Oli kyllä hyvä päivä, kun mazdan maalaus meni kuitenkin suhteellisen hyvin, eikä tullut mitään kamalia virheitä mitä olisi joutunut korjaamaan, vaan saatiin auto asiakkaalle ajoissa. 


Lopussa vielä pari kuvaa mersun konepellistä ja siihen aikaisempaan siniseen mersuun olevasta vanteesta. Tein ne aamulla ennen mazdaa, ja konepelti luovutettiin asennettuna iltapäivällä asiakkaalle. Itseä harmitti hiukan, kun konepellin lakkapinta oli hiukka epätasainen (joissakin kohtaa enemmän ja joissakin vähemmän) mutta asiakkaalle se kyllä näytti kelpaavan aivan hyvin. 

Vanteen vedinkin liuotinpohjaisella värimassalla. Pääsinkin ekaa kertaa selvittämään sävyä sellaisen reikäkartan avulla! Tuosta kun ei koneella saa väriä selvitettyä, kun ei ole tarpeeksi tasaista ja isoa pintaa.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti